Tähän alkuun ajattelin vähän kommentoida viime maanantaista luentoa. Oli mielenkiintoista saada tietoa Mediakasvatusseurasta, josta meillä oli oikein vierailijakin paikan päällä (valitettavasti missasin hänen nimensä kun tulin hieman myöhässä paikalle). Hyvä, että tällainen seura löytyy Suomesta, joka kokoaa yhteen toimijoita ja tutkijoita. Varmasti jos tulevaisuudessa toimin enemmänkin median ja/tai mediakasvatuksen kanssa voisin liittyä jäseneksikin. Hyvä, että opiskelijatkin voivat liittyä jäseneksi vain 7e:n hintaan :) Oli myös mielenkiintoista kuulla muistakin mediakasvatus alan toimijoista Timon luennoimana. Aina nopeampaa ja helpompaa hakea tietoa kun tietää jo nettisivuja valmiiksi eikä tarvitse googlettaa... mielenkiintoista saada tietää, että mistä voi saada esim. opetusmateriaalia ja tehtävi lapsille tulevaisuudessa. Hyvä, että tällaisia mahdollisuuksia on!
Sitten siihen itse tehtävään... minua huolestuttaa ainakin parikin asiaa lasten ja nuorten mediakulttuurin ilmiöissä... ensinnäkin lastenohjelmat ovat nykyään paljon hurjempia ja oudompia kuin minun lapsuudessani, mutta koska minulle ei ole tv:tä enkä niitä siis aktiivisesti seuraa niin keskityn tässä nyt toiseen mieltäni huolestuttavaan seikkaan, joka on pääkallo kuvio muoti lasten tuotteissa. Ehkä sitä esiintyy myös mainoksissa...
En ymmärrä alkuunkaan miksi lapsille pitää tehdä pääkallo kuvioisia tuotteita?! Siis vaatteita ja kaikenlaista tavaraa olen nähnyt ks. kuviolla. Jopa pienille vauvoille! Esimerkiksi joitain sellaisia mitä Timo mainitsi viime luennolla Time farkkumerkki projektissa olleen tehty. Minulle tulee väkisinkin pääkallosta ensiksi mieleen kuolema. Konkretisoin sitä kahdella esimerkillä. Ensinnäkin siis kaikissa myrkyllistä ainetta sisältävissä pulloissa/tuotteissa on musta pääkallo oranssilla pohjalla. Toiseksi tulee mieleeni Golgata eli pääkallon paikka, jossa Jeesus kuoli ristillä (Matt. 27: 33). Mutta onneksi Jeesus kuitenkin voitti kuoleman vallan nousemalla kolmantena päivänä kuolleista (Matt. 28: 5-6). Niistä ks. tuotteista ei siis kuitenkaan mitenkään tule mieleen tuo ylösnousemus (paitsi sitten kun olen ajatellut Golgataa, mutta en usko sen tulevan ks. tuotteiden käyttäjille tuotteesta suoraan mieleen). Eikä mielestäni se rusettikaan pääkallon kaulassa lievennä asiaa yhtään. Uskon tässä olevan samanlaista vaikutusta kun mitä on esimerkiksi puheellamme. Jos puhumme ja ajattelemme asioista positiivisesti niin olemme itsekin paljon positiivisempia. Sama toimii myös negatiivisesti. Uskon sen toimivan myös kuvien kautta. Jos jatkuvasti katselemme pääkalloa, alamme väkisinkin ajatella kuolemaa. En usko olevani ainut joka yhdistää pääkallon kuolemaan. Tästä voisikin päätellä, että kyseisen tuotteen valmistajat toivottavat lapsillemme (muille tuotteiden käyttäjille) kuolemaa! Mutta täytynee myös sanoa, etten tiedä mitä ks. tuotteen valmistajat ovat ajatelleet sitä tehdessään/tuottaesssaan.
Toisaalta voihan monille tulla anatomiakin pääkallosta mieleen? ja siksi se hyväksytään luonnollisena asiana? Olisikin erityisen mielenkiintoista saada tietää mitä ks. tuotteen valmistajat ovat ajatelleet tuotteensa sanomasta. Mutta se mitä pääkallo tuo minulle mieleen saa minut huolestumaan kyseisistä tuotteista ja niiden käyttäjistä, erityisesti kun kohderyhmänä ovat lapset.
Lähteet:
Timo Portimojärvi. Maanantai 20.9.2010 luento mediakasvatuksesta.
Pyhä Raamattu. Suomen Pipliaseura. Käännös vuodelta 1938.
Ai niin tuohon lähteet kohtaan olisi tietysti pitänyt tarkemmin selittää, mistä kohtaa Raamattua lainaukseni ovat. Siis lyhenteeni Matt. = Evankeliumi Matteuksen mukaan (Uusi Testamentti). Esimmäinen numero tarkoittaa Raamatun lukua ja toinen luku, : jälkeen, tarkoittaa jaetta (pienemmät numerot Raamatussa).
VastaaPoistaPääkallosta ei mulle tule kyllä kuolemaa mieleen heti ensimmäisenä mielikuvana. Aika jännä sinänsä, koska kuolemaanhan se selvästi viittaa ja on menneisyydessä aina viitannut. Juuri se, että pääkalloja näkee joka puolella nykyään, varmasti vaikuttaa siihen, ettei sen alkuperäinen yhteys tule niin helposti mieleen. Enemmänkin liitän sen lähinnä hevikulttuuriin, en suoraan viikatemieheen. Olenkohan jollain lailla median aivopesemä? :D
VastaaPoistaMielenkiintoinen näkemys.
VastaaPoistaMinullekaan ei tule kuolema pääkallosta mieleen. Mainitsit, että ajattelet Golgataa pääkallon seurauksena, en tahdo olla epäkorrekti kun sanon, että minä luulisin, että suurin osa ihmisistä on sen verran maallistuneita uskossaan, ateisteja tai muihin uskontokuntiin kuuluvia, että pääkallo ei tuo samaa mielikuvaa.
Minusta esim. vauvanvaatteet, joissa on pääkallon kuva ovat lähinnä huvittavia, koska ne tuovat kontrastin vauvan oletetun söpöyden ja ''rankan'' symbolin välille. Pääkallohan on populaarikulttuuria siinä missä Hello Kittykin.
Ja jos se tuokin kuoleman mieleen niin se on mielestäni humoristisessa valossa sekä keventäen kuolemaan liittyviä pelkoja.
Tuo, että asia on liian yleinen ja sen alkuperäinen tarkoitus unohtuu on valitettavan totta monen muunkin asian kohdalla. Totta on myös ihmisten maallistuminenkin ja se onkin tämän pääkallo asian perustana oleva huolenaihe. Mielestäni kaikesta ei kannata tehdä huumoria...
VastaaPoista