29.4.2025

Mitä Undergroundiin kuuluu nykyään?


Tein maisteriopintoihini kuuluvan harjoitteluni Ruotsissa Jönköpingin kaupungin Råslätt maahanmuuttja lähiössä Underground -nuorisotilalla kesällä 2014. Niinpä kaikki v
uoden 2014 postaukset täällä blogissani kertovat tuosta tekemästäni harjoittelusta aina lähtö fiiliksistä haastavaan kotiinpaluuseen ja tutkimuksen julkaisuun asti. Harjoittelun teema oli maahanmuuttaja tytöt. Sain tietää, että maahanmuuttajataustaisia tyttöjä on vaikea saada nuorisotilojen toimintaan mukaan ja siksi tilan työntekijöillä oli tarve tutkimukselle, että miten he haasteesta huolimatta ovat onnistuneet siinä. Monet eri tahot kysyivät usein tätä kysymystä heiltä. Niinpä harjoitteluni tarkoituksena oli tehdä tutkimus ja haastatella toiminnassa mukana olevia tyttöjä. Tutkimuskysymys oli 'Miksi heillä on niin paljon maahanmuuttaja tyttöjä Undergroundissa?'  Haastattelin 22 näistä tytöistä kysyen heiltä, miksi he käyvät siellä tilalla ja mitä he pitivät tilasta. Gradussani jatkoin tuosta samasta aiheesta ja edellisin postaus kertoo siitä tarkemmin.


Tässä postauksessa on tarkoitus kertoa mitä sinne Underground -nuorisotilalle kuuluu nykyään. Tarkemmin tekemäni tutkimuksen sisällöstä, tuloksista voit lukea postauksesta "Tutkimus julkaistu!" ja itse tutkimuskin löytyy Tampereen yliopiston kirjaston tietokannasta, johon linkki löytyy kyseisestä postauksesta. Lähetin maaliskuun lopulla sinne nuorisotilalle sähköpostia ja sainkin yllättävän nopeasti hyvän vastauksen harjoittelun ohjaajaltani Peter Magnussonilta. Hän kertoi mitä tilalle kuulun nyt ja kerronkin tässä sen sähköpostin sisällön pääpiirteissään sekä yritän verrata osaa tiedoista siihen miten asiat olivat 11 vuotta sitten kesällä 2014. Underground on kasvanut paljon siitä kun minä olin siellä ja tilalle on ollut paljon hyötyä tekemästäni tutkimuksesta. Tutkimus on auttanut kohdentamaan toimintaa oikeisiin asioihin tyttöjen kanssa ja se on myös antanut jotain selkeää mitä vastata eri tahoille, jotka kysyivät miksi te menestytte konservatiivisesta taustasta tulevien tyttöjen kanssa. 


Jossain vaiheessa pojat hieman kärsivät. Mutta tilalla jatkettiin täysillä panostusta tyttöihin lisäten samalla panostusta myös poikiin. Pojat on paljon helpompi saada toimintaan mukaan kuin maahanmuuttaja tytöt. Lopulta nuorisotila oli niin hyvä, että siellä kävi yli 70% tyttöjä koko Jönköpingin alueelta. Tämä luku oli silloin 2014 harjoitteluni aikaan 50%. Tyttöjä kävi tilalla myös Råslättin ulkopuolelta, koska paikka oli niin hyvä ja turvallinen. Peter myös asui itse perheensä kanssa lähiössä, jolloin hän saavutti yhteisön luottamuksen paremmin ollessaan oikeasti osana yhteisöä. Myös työn maanlaajuinen merkittävyys on kasvanut paljon harjoitteluni ajasta. Underground on nykyään lasten oikeuksien järjestö, joka jatkaa myös yli 18 vuotiaiden nuorten ja heidän äitien tukemista. Tilalla on 70 vapaaehtoista, jotka ovat 15-90 vuotiaita. Undergroundilla on myös vahva ääni Ruotsin kansallisissa, alueellisissa ja paikallisissa hallinnollisissa yhteyksissä. 


Koronalla oli joitain vaikutuksia yhteiskunnan sulkeuduttua, mutta yksi vapaaehtoisista oli infektio lääkäri, joten hän pystyi järjestämään kokouksen (vuonna 2020) Jönköpingin alueella koronaa hallitsevien kanssa ja tilan vetäjät pystyivät keskustelemaan tavoista pitää kaikki työ toiminnassa suojelu järjestelyiden mukaan jne. Undergroundin tapa käsitellä tätä ja muita kriisejä yhteisössä, rakentaa vahvempaa luottamusta nuoriin, vanhempiin ja erilaisiin ryhmiin. Råslättin maahanmuuttajalähiössä on yli 60 eri etnistä ja uskonnollista ryhmää. Miten joku yhteisöllinen toiminta on voinut selvitä koronasta noin hyvin?! Suomessa tuskin missään pystyttiin toimimaan noin hyvältä ja toimivalta vaikuttavalla tavalla, mikä on tietenkin tosi harmillista, varsinkin kun kuulee mitä kaikkea huonoa koronasta seurasi...

Tekemäni tutkimus on ollut ehdottomasti yksi tärkeimmistä tutkimuksista, joka Undergroundissa on tehty ja se on ollut todella hyödyllinen ja suuri siunaus heille. Niin yksilöt kuin koko Underground yhteisö ovat olleet siunattuja tutkimukseni tuloksista - selkeistä syistä, joiden avulla toimintaa voitiin parantaa entisestään! ja he toivovat myös minun saavan siunauksia takaisin auttaessani heitä. Enpä olisi uskonut 11 vuotta sitten harjoitteluun lähtöä suunnitellessa pääseväni tekemään jotain todella merkittävää ja vaikuttavaa!! Varsinkaan, koska minähän en oikeasti osannut edes englantia ennen tätä harjoittelua... noloa tai toisaalta rohkaisevaa, miten suureen nousuun englannin kielen taitoni lähti yliopisto aikana. Mutta noloa siis se, että ylioppilaaksi pääsin keväällä 2006 kompensaatiolla, koska kirjoitin englannista I:n (joka siis oli hylätty). Myöhemmin sen uusittuani sain A:n (alin arvosana I:n jälkeen). Yliopistossa kävin kaikki mahdolliset englannin reppaus kurssit opintojen alku aikana, koska tajusin nopeasti, etten tule valmistumaan maisteriksi jos en osaa englantia paljon paremmin. Näiden jälkeen, opintojen loppu puolella alkoi syntymään ajatus siitä, että voisi olla hienoa mennä harjoitteluun ulkomaille, koska harjoittelijana minulta ei kuitenkaan voida vaatia kaiken sujuvan niin hyvin kuin jos myöhemmin menisin töihin ulkomaille. Tämä onkin lopulta ollut elämäni merkittävimpiä riskejä, jonka uskalsin ottaa. Oikeastaan se oli täyttä Jumalan johdatusta. Lopulta päädyin Italia haaveen kautta Ruotsiin OM:n (Operaatio Mobilisaatio) kautta, joka olikin todella hyvä vaihtoehto ja suuri siunaus. Uskomatonta!!


Kertoessani, että olen välillä haveillut pääseväni käymään Jönköpingissä ja Undergroundissa katsomassa mitä sinne kuuluu, mutta olen ollut vuosia niin sairas etten ole päässyt toteuttamaan tätä haavetta, niin minut toivotettiin todella tervetulleeksi ja että majoitus jne järjestyisivät kun vaan ilmoitan ajoissa, milloin voisin tulla. Tämän sähköpostin saannin jälkeen olenkin todella miettinyt ja pohtinut asiaa. Olen vihdoin oikeasti ollut paremmassa voinnissa tässä nyt useamman kuukauden kuin mitä olen vuosiin ollut, niin voisiko vihdoin tänä vuonna reissu unelmia alkaa toteutua??!! Ainakin kun majoitus luvataan hoitaa niin minullehan jäisi vain matkat maksettavaksi. Kyllä!!! Nyt olen todella jo suunnittelemassa matkaa sinne etelä-Ruotsiin. Pitäähän minun todella omin silmin nähdä tämä kaikki valtava tutkimuksestani seurannut menestys!!! 😃 Joten pysykää kuulolla! 😉 ehkä elokuun lopulla kajahtaa tuoreita terveisiä paikan päältä!! 😃




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti