Miten visuaalisuutta ymmärretään?!

Ymmärsin taas uutta uppoutuessani kurssikirjamme ja mediakasvatuksen maailmaan. Miten mielenkiintoinen ja suuri maailma siinä on kurssina aikana avautunutkaan...

Laitinen toteaa heti artikkelinsa alussa, että edelleen elää käsitys kuvan helposta vastaanottamisesta (Laitinen, 61). Täytyykin heti tunnustaa, että itselläni on tällainen käsitys, ainakin päällimmäisenä. Mutta kyllähän sitä tajuaa sitten kun on aikaa pysähtyä hieman pohtimaan, että kuvia voi kyllä ymmärtää todella monella eri tavalla. Kuvan katsominen on Laitisen mukaan eri asia kuin sen ymmärtäminen. Kun vain vilkaisee kuvaa, jää sen ja visuaalisuuden voima havaitsematta ja ymmärtämättä. Oppilaat eivät sisäistä visuaalisen median, niin kuin eivät kuvataiteenkaan, keinoja itsestään. He eivät voi oppia ymmärtämään kuvallisia viestejä ilman opetusta (mt. 61.) Miten lapset voisivatkaan oppia näin laajaa aihetta ilman opetusta?

Usein on vaikeaa hahmottaa median viestin kuvallisuutta. Esimerkiksi sanomalehden lukija ei usein huomaa lehden taittoa olevan olemassakaan, ennen kuin taittoasua muutetaan (mt.61-62). Tähän on helppo yhtyä. Se koskee monia muitakin kuvia esimerkiksi yritysten logoja. Ne voivat olla niin tuttuja ja jokapäiväisiä ettei niitä tajua ajatella ennen kuin huomaa niitä muutettaneen. Tajuaa, että jokin ei ole enää niin kuin ennen. Ja sitten alkaakin se pohdinta et mikä on muuttunut...

Laitinen toteaa, etteivät kuvat synnyt tyhjästä. Mutta jos näin olisi, riittäisi kuvan opetuksessa vain välineen käytön opettelu.  Kuvat kuitenkin syntyvät kuvien jatkumossa eli opetukseen kaivataan syvällistä, kuvan ja kulttuurisen historian, kuvan vaikutustapojen ja kuvan tulkinnan ymmärtämistä (mt.64.) Muistellessa omia peruskoulun kuvaamataidon tunteja en osaa sanoa onko kaikkia näitä meille opetettu... mutta uskon että olen saanut monipuolista opetusta kuvista, sillä olen ollut yläasteen kuvaamataitoluokalla, jossa meillä oli normaalia enemmän kuvaamataidon opetusta. Muistan kyllä yläasteelta myös yhden äidinkielen aineen, jossa sai aiheena käyttää myös jotain tiettyjä kirjassamme olleita kuvia ja visuaalisena ihmisenä minä tietenkin valitsin sellaisen :)

Taide ja kuvat ovat saaneet enimmäkseen koristelijan ja keventäjän tehtävän nykykoulussa. Koulun tehtävänä olisi saada oppilaat ymmärtämään kuvallisuutta. Tämän tehtävän toteuttamiseen kuvittajan, koristelijan ja keventäjän rooli on liian suppea. Visuaalisuuden keinot ja tavat vaikuttavat niin moninaisesti ja monitasoisesti, että koulun pitäisi ottaa kuvan opettaminen tärkeäksi tehtäväkseen (mt. 66.) Onhan hyvä, että visuaalisuutta käytetään edes keventäjänä, kevennystä oppilaat varmasti tarvitsevatkin, mutta tosiaan olisi hyvä huomioida visuaalisuuden moninaisuus. Tämä onkin ajankohtainen keskustelun aihe kuinka paljon taideaineiden opetusta koulussa tarvitaan. Itse olen visuaalinen ja tykkään kuvaamataidosta, mutta myös muutenkin pidän sitä tärkeänä. Mitä kaikkea sen avulla voitaisiinkaan oppia?!

Lähde: Laitinen Sirkka. Kuvaa ymmärtämään- visuaalisen mediatajun ja -taidon opettaminen. Näkökulmia Mediakasvatukseen. Kynsälahti, Kupiainen, Lehtonen (toim.)

Olen kurssin aikana kommentoinut ainakin seuraavia blogeja:

Medinaattori, Riikkabloggaa, Pakkoblogata, Mietteitä mediakasvatuksesta ja Älä tule paha ope...

Pienetkin lapset tarvitsee mediakasvatusta?!

Kysymysmerkki on tuossa otsikossa siksi, etten todellakaan ollut tajunnut aiemmin ajatella miten pienille lapsille on jo hyötyä mediakasvatuksesta! Järkytyin lukiessani, että lapset aloittavat median säännöllisen seuraamisen suunnilleen kolmen vuoden iässä ja että televesio on pienten lasten suosituin media (Niinistö ja Ruhala, 123.) Asiaa hetken mietittyäni tajusin kyllä mitä tuolla tarkoitetaan. Vanhempienhan on helppo ns. antaa tv:n olla lastenvahtina, jotta he itse voivat tehdä jotain muuta! Monesti vanhemmat tuskin edes tietävät mitä tai millaista ohjelmaa lapset katsovat. Toivottavasti kolmi vuotiaat eivät katso tv:tä yksin, ilman vastuullista aikuista... Luulen kuitenkin, että tuohon varmasti sisältyy mm. kirjojen lukemistakin, kun lapset kolme vuotiaana alkavat niistäkin ymmärtää enemmän.

Institutionaalisen ja ei-institutionaalisen kasvu- ja oppimisympäristön väliin jäävää tilaa kutsutaan Kolmanneksi tilaksi. Institutionaaliseen kuuluvat päivähoito, koulu sekä aamu- ja iltapäivätoiminta. Ei-institutionaaliseen taas kuuluvat koti, vapaa-aika ja mediakulttuuri (Niinistö ja Ruhala, 124.) Kolmannessa tilassa nämä kaksi tavallaan sekoittuvat eikä pystytä sanomaan kumpi on kumpaa.

Yllättävää miten pienet lapsetkaan eivät voi välttäyä median vaikutuksilta. Se tunkee mainoksina jopa heidän leluihin ja vaatteisiinsa. Toisaalta siis olen kyllä tajunnut miten media vaikuttaa kaikilla alueilla mutta en tajunnut että näin paljon pienempienkin lasten elämässä! Kupiainen, Sintonen ja Suoranta mainitsevat omassa artikkelissaan suomalaisen erityisyyden. Se on opetusministeriön aloitteesta tehty Mediamuffinssi-hanke, joka on suunnattu alle kouluikäisille. Hankkeessa on annettu oppimateriaaleja ja koulutusta mediakasvatuksen toteuttamiseksi (mt.20.) Hyvä, että tällainen hanke on tukemassa pienten lasten mediakasvatusta, sillä kyllä hekin sitä tarvitsevat.

Lähde: Kynsälahti, Kupiainen, Lehtonen. Näkökulmia mediakasvatukseen. Artikkelit: Suomalaisen mediakasvatuksen vuosikymmenet ja Pienten lasten mediakasvatus.

Pohdintoja mediakasvatuksen historian innoittamana

vai pitäisikö selkeyden vuoksi otsikon olla millaista mediakasvatusta aikojen kuluessa on annettu... se vaan kuulostaa tylsemmältä ja liian tavalliselta.. mutta joka tapauksessa olen lukenut artikkelin Suomalaisen mediakasvatuksen vuosikymmenet ja kirjoittelen nyt hieman sen herättelemiä ajatuksia...

Nykyään mediakasvatus nähdään yhtä tärkeäksi ja vakavaksi asiaksi kuin ennen vanhaan lasten koulunkäynti ja kansan valistaminen (Kupiainen, Sintonen ja Suoranta, 4). Voin hyvin yhtyä tähän näkmykseen, sillä onhan se tärkeää. Lapsia pitää varoittaa median vaaroista, mutta myös opettaa hyödyntämään sitä oikealla tavalla.

Mielenkiintoista huomata ja pohtia miten monella eri tavalla mediakasvatus on ymmärretty ja edelleenkin ymmärretään. Buckingham jakaa sen kahteen osaan, jotka ovat opetus mediasta ja opetus median avulla. Tämä jakaa ihmisiäkin, toiset kannattavat toista ja toiset toista. Käytännössä kuitenkin nämä kaksi sekoittuvat toisiinsa (Kupiainen, Sintonen ja Suoranta, 6-7.) Näinhän se onkin. On eri asia opettaa sitä millainen media on ja mitä kaikkea sillä voi tehdä kuin esimerkiksi käyttää jotain tv ohjelmaa vaikkapa kokkaamisen opettamiseen. Jälkimmäisessähän pääosan saa kokkaaminen eikä itse tv tai sen toiminta. Myös Miettunen on käyttänyt tätä käytännössä samaa erottelua, mutta hieman eri termein, sillä hän käyttää termejä opetus välineenä ja opetus kohteena. Hän siis jakoi audiovisuaalisen kansansivistystyön näin yhdysvaltalaisen mallin mukaan (mt. 14-15.) Mediakasvatukselle on käytetty esimerkiksi myös nimityksiä audiovisuaalinen kasvatus, joukkotiedotuskasvatus ja viestintäkasvatus (mt. 23).

Suomalaisessa mediakasvatustutkimuksessa on erotettu neljä eri "heimoa". Ne suhtautuvat eri tavoin mediakasvatukseen ja pitävät eri asioita tärkeinä. Heimot ovat teknologinen, suojelun, kulttuurintutkimuksen ja kriittinen heimo (mt. 21-22.) Nämä heimot meille mainittiin luennollakin ja silloin pyydettiin pohtimaan mihin heimoon itse kuulut... hmm... kuulun varmasti ainakin tuohon suojelun heimoon, sillä mielestäni lapsia ja nuoria pitää varoittaa ja suojella median vaikutuksilta. Tämä käy ehkä ilmi jo tuosta tokasta kappaleestakin :)

Kouluissa opetetaan medialukutaitoa. Perusopetuksessa mediakasvatus on aihekokonaisuus, joka läpäisee kaikki oppiaineet ja sen nimenä käytetään Viestintä ja mediataitoa. Tälle on olemassa myös monenlaisia tavoitteita, joita yritetään toteuttaa. Esimerkiksi kehitetään ilmaisu- ja vuorovaikutustaitoja sekä mediankäyttötaitoja. Lisäksi on sellaisia asioita, joita oppilaiden haluttaisiin oppivan ja heille luodaan mahdollisuuksia omaehtoiseen tekemiseen ja kokemiseen (mt. 16-17.) Mietin miten näin suuren määrän tavoitteita yms. pystyy toteuttamaan? Samalla vielä pitäisi opettaa jotain muutakin ainetta? Pystytäänkö siihen? Pystytäänkö edes arvioimaan onko näitä kaikkia pystytty toteuttamaan? Voi olla vaikeaa selvittää oppilailta miten he ovat jotain menetelmiä kokeneet jne... ehkä nämä luettellut tavoitteetkin vaikuttavat siihen etteivät opettajat halua käyttää media opetusvälineenä? Vaikka sen pitäisi läpäistä kaikki oppiaineet niin en usko, että monessakaan koulussa niin käytännössä on. Mediakasvatuksen opetus opettajille on vähäistä tai sitä ei ole lainkaan kaikille, sillä ei ole pakollisia kursseja opettajankoulutuslaitoksissa (mt. 18). Tämä varmasti myös vaikuttaa siihen, etteivät opettajat osaa tai halua käyttää ja hyödyntää mediaa opetuksessaan.

Onnistuuko mediapaasto?!

Mielenkiintoinen kysymys ja aiheenakin tuo mediapaasto on melko haasteellinen... täytyy kyllä heti tunnustaa, että unohdin viime sunnuntaina, että minun piti pitää se mediapaasto, mutta käytännössä se silti toteutui aikas hyvinkin :) yleensäkin ainakin lauantaina tai sunnuntaina yritän viettää rentoilu päivää jolloin en siis tavallisestikaan välttämättä mene tietokoneelle, ainakaan lukemaan sähköpostia. Niinpä en viime sunnuntainakaan käynyt koneella ja vaikka olin porukoilla en katsonut tv:täkään silloin (sekään ei siis ole yleinen tapani). Jos Aamulehden lukua, Aamupalaa Jumalan kanssa kirjaa, srk:ssa näytettuä videota ja puhelimen käyttöä ei lasketa niin mediapaastoni onnistui hyvin :) Mutta täytyy sanoa, että normaalina arkipäivänäni sellainen ei helposti onnistuisi, koska minulla on niin paljon asioita, joiden hoitaminen onnistuu kätevimmin netin välityksellä.

Viime maanantain (4.10.-10) luento visuaalisesta lukutaidosta oli mielenkiintoinen. Päällimmäisenä mieleen jäi se miten todella monella eri tavalla kuvia voidaan muokata ja tulkitakin. Tuttu sanonta " kauneus on katsojan silmissä" pätee tähänkin, sillä riippuu todella paljon kuvaa katsovan henkilön omasta kokemusmaailmasta ja näkökulmasta miten hän asioita tulkitsee ja näkee. Jopa värejä voidaan nähdä eri värisinä! Pidän sitä kyllä rikkautena, sillä jos kaikki näkisivät/tulkitsisivat asiat samalla tavalla olisi elämämme tylsempää, mutta tietysti ainakin väärinkäsitysten vuoksi on tämä moninaisuus huono juttu. Toisaalta järkyttävää, toisaalta hyvä tietää, että miten pienilläkin asioilla kuvia voidaan muokata ihan eri näköiseksi kuin alkuperäinen. Miten ihmisiä huijataankaan... Kaikkien muka pitäisi olla laihempia ja silti niiden kuvien henkilöt, joista mallia otetaan eivät oikeasti ole itsekään niiiin laihoja! Hurjaa! Tyhmää?! Mutta onneksi nyt on hyvää materiaalia mitä voisi nuorille aiheesta keskusteltaessa tms. näyttää tai ainakin tietää mistä voisi lähteä etsimään ks. aiheista materiaalia.